Kumpi on hankalampaa, viedä purettu keittiökaappi maksutta jätteen lajitteluasemalle vai kuskata se syvälle metsän siimeksen? Luulisi, että helpompaa olisi hurauttaa autolla asvalttitietä pitkin jätekeskukselle ja nakata puiset laatikot ja melamiiniovet sinne.

Mutta ei. Taas löysi yksi metsäomistaja palstaltaan tee-se-itse-kaatopaikan. Kalusteet oli siististi purettu ja palasteltu, ihan hyviä saunapuitakin olisi niistä saanut. Vieressä kaksi säkkiä kodintekstiilejä ja vaatteita.

Vaivaa säästämättä oli romut roudattu metsäteitä pitkin ja dumpattu luontoon. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Metsäomistaja sen kätkön löysi, eikä ilahtunut. Kukapa riemastuu, kun joutuu toisten jätöksiä korjaamaan.

Tällaisia luvattomia kaatopaikkoja paljastuu yhä, vaikka jätteitä voi viedä laillisiin vastaanottopisteisiin, usein maksutta.  Roskaajan voi saada selville, kun vähän penkaisee jätekasaa. Varsinkin pienellä paikkakunnalla on aika helppo tunnistaa, kenen pipo tai kenen keittiön vanhat alakaapit. Silloin siivouskulut peritään sotkijalta.

Ehkä jäteneuvonta ja valistus eivät ole tavoittaneet vieläkään kaikkia perukoita. Joku ei vielä tiedä, että vanhat sähkölaitteet ja jäteöljyt saa viedä maksutta vastaanottopaikkoihin, samoin puujätteet, tekstiilit ja paljon muuta.

Syyksi tietämättömyyteen (oikeasti välinpitämättömyyteen) ei kelpaa nettiyhteyden puute, sillä alueella on jaettu joka kotiin ja kesämökkiläisille jätehuollon vuosikalenteri, jossa kerrotaan jätepisteitten aukioloajat ja annetaan ohjeita lajitteluun.

Metsänomistaja Mauno Huotari löysi luvattoman kaatopaikan mailtaan.

Kuva Maili Vanhala